”Ympäristöaktivistien pitäisi pyrkiä täydellisyyteen”

Olen tehnyt jo pitkään ”työtä” ympäristön puolesta pienentämällä omaa hiilijalanjälkeä ja kannustamalla muita mukaan ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Tämän aikana olen huomannut yhden ärsyttävän ilmiön, eli miten meidän ympäristöaktivistien pitäisi pyrkiä täydellisyyteen.

Olen niin kyllästynyt tähän!

En ole kyllästynyt ympäristöaktivismiin, mutta olen huolissani siitä, että kauan ihmiset uskaltavat jakaa omia kestäviä muutoksiaan ilman, että heiltä odotetaan 100-prosenttista täydellisyyttä.

Milloin koin halun parantaa maapallon tilannetta?

Kuten olen kertonut monille ihmisille, minun taistelu ilmastonmuutosta vastaan alkoi noin vuosi sitten, kun aloin pohtimaan itselleni kulkuvälinettä. Silloin en vielä uskonut ilmastonmuutokseen, mutta yhtäkkiä koin ”luonnollisen heräämisen” juuri ennen kuin täytin 18-vuotta. Aloin kiinnostua ilmastonmuutoksesta ja ryhdyin keräämään mahdollisimman paljon tietoa itselleni aiheesta lukemalla tutkimuksia, uutisia ja ihmisten kokemuksia. Päätin siirtää auton hommaamista keväälle ja tämän vuoden alussa aloin kiinnostumaan sähköpyöristä.

Entä jos ostan sähköpyörän auton sijaan?

Minulle oli tärkeää, että pääsen liikenteeseen helposti, eli minun oli saatava lisätietoa sähköpyörällä liikkumisesta. Vakuutuin tarpeeksi ja laitoin sähköpyörän tilaukseen. Eniten minua kiehtoi sähköpyörässä ekologisuus, koska minulla oli jo silloin tavoitteena pienempi hiilijalanjälki kuin keskiverto ihmisellä.

Sähköpyörän ostamisen jälkeen koin vielä suuremman luonnollisen heräämisen. Aloin tekemään merkittäviä muutoksia ruokavalioon. Syön edelleen lihaa, mutta olen lisännyt merkittävästi kasviksia ruokavalioon. Olen valmis kokeilemaan kaikkia ympäristöystävällisiä ruokia ja vähentämään entistä enemmän lihansyöntiä. Tämä on minulle todella suuri muutos, koska monet pitivät minua peruskoulussa ikuisena lihansyöjänä, joka piti kasvisruokia pupunruokana. Nykyään olen jo korvannut jauhelihan monesta ruoasta härkiksellä.

En halua sanoa teille, että pyrin 100% täydellisyyteen, koska silloin minä valehtelisin ja antaisin teille saavuttamattoman tavoitteen, joka lannistaisi teitä hiilijalanjäljen pienentämisessä.  Mielestäni ekologisen ihmisen ei tarvitse täyttää kaikkia ekologisuuden kriteereitä, vaan tärkeintä on panostaa siihen osa-alueeseen, jossa on hyvä ja tarvittaessa lisätä muutoksia. Minäkin etenen pikku hiljaa. Ihminen voi olla ekologinen vaikka välillä matkustaakin, ostaa muovipulloja tai käyttää autoa.

Onko ekologinen perfektionismi maapallon pelastus?

Minusta on kauheaa, että maailmassa on paljon ihmisiä, joita kohdellaan huonosti. Heillä ei ole vesivaroja, äänioikeutta tai kunnioitusta. Ilmastonmuutoksen seurauksena sosiaaliset erot kasvavat entisestään ja puhtaat vesivarat vähenevät. Meidän on saatava muutos tapahtumaan, mutta perfektionismi ei ole vastaus tähän. Meidän on saatava enemmän sitoutuneita henkilöitä vähentämään hiilijalanjälkeä ja kannustamaan ihmisiä mukaan ilmastonmuutoksen vastaiselle taistelulle. Meidän on levitettävä tietoa ilmastonmuutoksesta koteihimme, työpaikkoihimme ja äänestyspaikkoihimme.

Meidän kaikkien on valittava oma polku, joka toimii sinulle parhaiten. Esimerkiksi jotkut alkavat vegaaneiksi ja toiset taas lakkaavat ostamasta muotia. Teemme kaikki parhaamme ja se on riitettävä.

Meidän on tunnustettava, että emme voi olla täydellisiä ja tekemällä asioita, joista nauttii on paljon parempi kuin liiallinen perfektionismi, sillä se antaa lannistavan kuvan aloitteleville ekologisille ihmisille! Älkää käsittäkö väärin, ihminen saa halutessaan pyrkiä täydelliseen ekologisuuteen, kuhan vaan osaa kertoa, että jokaisen ihmisen ei tarvitse luopua ihan kaikesta. Ainakin minua alkuvaiheessa lannisti ekologisuus, kun sain monen somevaikuttajasta sellaisen kuvan, että minun pitäisi luopua kaikesta ja pyrkiä 100-prosenttiseen täydellisyyteen.

Jätä vastaus

Sähköposti osoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *